Akateeminen Kirjakauppa aktiivisesti mukana Yhteisvastuukeräyksessä

Akateeminen Kirjakauppa toimi kevään aikana Yhteisvastuukeräyksen yhteistyökumppanina. Yhteistyössä järjestettiin muun muassa keskustelutilaisuuksia, joissa käsiteltiin eri näkökulmista nuorten yhdenvertaista oikeutta koulutukseen. Lisäksi Akateeminen Kirjakauppa lahjoitti Yhteisvastuukeräykselle 5 % kaikesta oppikirjamyynnistään 1.2− 31.5.2019 välisenä aikana.

− Lasten ja nuorten lukeminen sekä koulutus ovat aina olleet todella tärkeitä asioita Akateemiselle Kirjakaupalle ja siksi olemme erittäin iloisia alkuvuoden aikana tehdystä yhteistyöstä Yhteisvastuukeräyksen kanssa. Neljä kuukautta kestänyt kampanja antoi hyvän näkyvyyden ajankohtaiselle teemalle ja Kirjatalossa järjestettiin useita keskusteluja aiheeseen liittyen, mm. presidentti Tarja Halonen teki vierailun Kohtaamispaikalle ja keskusteli koulutuksen merkityksestä yhdessä päätoimittaja Marja Aarnipuron kanssa.

Kampanjan kautta meille avautui samalla hieno mahdollisuus parantaa omalta osaltamme lasten ja nuorten koulutusmahdollisuuksia, myyntipäällikkö Aki Järvinen Akateemisen Kirjakaupan Helsingin Kirjatalosta kertoo.

− Akateemisen Kirjakaupan toiminta on oivallinen esimerkki yhteiskuntavastuun konkreettisesta osoittamisesta omaan toimialaan liittyvissä teemoissa. Osallistuminen vähävaraisten koulutuksen edistämiseen sekä lahjoittamalla keräykseen että vaikuttamistoiminnan kautta, haastaa muitakin yrityksiä mukaan yhteiseen vastuuseen, keräysjohtaja Tapio Pajunen Kirkkopalveluista kiittää.