Kun hymy palasi

− Pommitukset kovenivat. Koko kaupunki oli kaaoksessa. Isä ei olisi halunnut lähteä, mutta lopulta saimme suostuteltua hänet mukaamme. Maksoimme kyydistä lähelle rajaa. Oli yö ja kävelimme tuntikausia kukkuloilla. Pienille lapsille annettiin unilääkkeitä, jotta pystyisimme liikkumaan aivan hiljaa. Yhtäkkiä yksi lapsista heräsi, alkoi itkeä ja valot rävähtivät päällemme. Olin varma, että paljastuimme.

Näin 20-vuotias, Za’atarin pakolaisleirillä Jordaniassa asuva Fatima Hariri kuvailee pakoaan Syyriasta. Vaikeinta hänelle oli opintojen ja ystävien jättäminen. – Kotona Syyriassa mietin parhaillaan, mitä haluaisin opiskella. Kun jouduimme pakenemaan, tuntui, kuin kaikki unelmat olisivat kuolleet. Samoihin aikoihin myös 15-vuotiaana solmittu avioliitto päättyi eroon.

Alkuun elämä leirissä oli toivotonta. − Äiti itki pölyn keskellä ja nuorin sisareni sairastui vakavasti. Meidän piti kuitenkin sopeutua, Fatima kertoo. − Kun kuulin sirkuksesta, ajattelin ensimmäiseksi pelleä. Se oli ainoa asia, joka tuli mieleeni sirkuksesta. Vanhempiensa kannustamana Fatima liittyi leirillä Kirkon Ulkomaanavun ylläpitämään sirkuskouluun ja eteni pian ohjaajaksi. Nyt hän työskentelee osapäiväisesti ja ohjaa nuorempia tyttöjä harrastuksessa, johon pääsyyn tytöillä on kulttuurisyistä edelleen hyvin korkea kynnys. Monet vanhemmat eivät pidä sirkusta tytöille sopivana harrastuksena.

Sirkuksessa tytöt ja pojat harjoittelevat päivittäin omissa vuoroissaan ja oppivat huimia temppuja. Fatiman mielestä sirkuksen antama tuki on kuitenkin ennen kaikkea psykososiaalista. – Täällä tytötkin saavat omaa tilaa ja mahdollisuuden energian purkamiseen hyvällä tavalla, Fatima perustelee. − Saavuttuani leiriin, olin vihainen. Sirkuksen ansiosta olen löytänyt toivon, hymyn ja ilon uudelleen. Saman tunteen hän haluaa nyt välittää sirkuskoululaisille.

Katso Fatiman tarina Yhteisvastuun tv-dokumentista.