Tarinat

3. sija: Köyhyys iski eläkkeellä kuin leka

Yhteisvastuun ja Ilta-Sanomien kirjoituskilpailussa ikäihmisten köyhyyskokemuksista 2021 palkitut kirjoitukset. 3. sija: nimimerkki ”Eeva-Maija” TÄSSÄ karu kertomus ikäihmisen köyhyydestä, joka iski kuin leka päähän eläkkeelle jäätyäni ja nyt koronalla höystettynä. Meitä on monta samassa jamassa, toiset vain ei kehtaa sanoa ääneen vaikenevat ja kärsivät. Minun kohdallani eläke on alle 800 €/kk ja vain pieni asumistuki. Maksan tuosta […]

Lue lisää »

Yhteisvastuun ja Ilta-Sanomien kirjoituskilpailussa ikäihmisten köyhyyskokemuksista 2021 palkitut kirjoitukset.

3. sija: nimimerkki ”Eeva-Maija”

TÄSSÄ karu kertomus ikäihmisen köyhyydestä, joka iski kuin leka päähän eläkkeelle jäätyäni ja nyt koronalla höystettynä. Meitä on monta samassa jamassa, toiset vain ei kehtaa sanoa ääneen vaikenevat ja kärsivät.

Minun kohdallani eläke on alle 800 €/kk ja vain pieni asumistuki. Maksan tuosta velkaa, jota en itse aiheuttanut, ym. pakolliset kulut. Niinpä en tarvitse laskinta, mitä jää eläkkeestä, kun parhaana kuukautena hyvä jos jää pari kymppiä kuukaudeksi.

Menen kerran viikossa ruokajonoon hakemaan pussukan: toisinaan ilonpäivä kun on jugurttia, juustoa, leipää, joskin vanhentuneita muttei homeessa. Pihvejä en odota olevankaan, kun en niitä koskaan syönytkään, mutta homejuustot joka viikko ei enää maistu, ja vaara säilyttää jääkaapissa, kun päiväykset ohimenneet. Toive olisi joskus pussiin tonnikalapurkki, saisi sen vanhentuneen leivän päälle… se olisi juhlapäivä.

Pari kertaa kuukaudessa käyn kaupassa ja ostoslistoja en tarvitse. Piimän, maidon, jauhot ja pesuaineet muistaa ilmankin. Muutama kerta vuodessa EU-ruokapankista saa ruokatarvikkeita, mm. kaurahiutaleita, hernekeittoa ja perunahiutaleita, se onkin juhlaa pitkäksi aikaa.

Tekisi mieli joskus ostaa lankoja, joista neuloisi, tai kankaita, joista ompelisi, mutta ei voi, kun rahat ei riitä. Lääkäriin ei uskalla edes ajatella menoa, kun tulee perästä maksu, ja voi kauhistus, jos määräisi lääkkeitä – millä ne hakisi? Onneksi kolotukseen riittää käsikauppavalmiste ja on osattava vain kuunnella kipua.

OSAAN AVATA vanhan tietokoneen, lukea sieltä, kirjoittaa sekä maksaa laskut, siihenpä se sitten tyssääkin. Älypuhelimeen ei ole ollut varaa ja käteisellä ostan nuo parinkympin ostot. Olen tyytynyt näihin. Jos ei vain ole varaa, on turha päätään rasittaa. Mitään en enää omista ja turha rutista, kun olen vajonnut vanhana köyhyyteen, mutta onneksi en masennukseen.

Pidän mieleni kaikesta huolimatta valoisana ja toivon että kun aikani koittaa, lähden hymyssä suin ja voin sanoa eläneeni rikkaan elämän huolimatta köyhyydestä, joka tuli loppumetreillä tahtomattani mukaani.

Haaveilu sallittakoon. Jos saisin teiltä tuon palkintona olevan lahjakortin, ensimmäisenä tekisin ostoslistan järkeä käyttäen.

RAADIN ARVIO: Autenttisella äänellä kerrottu kokemus eläkeläisen tilanteesta ja mm. ruoka-avun tärkeydestä. Koskettavia esimerkkejä siitä, kuinka pienistäkin ilonaiheista voi joutua tinkimään.

Katso 3.4.2021 kirjoituskilpailu-uutinen ja linkit kaikkiin palkittuihin kirjoituksiin.

2. sija: Eniten vanhuudessa yllätti köyhyys

Yhteisvastuun ja Ilta-Sanomien kirjoituskilpailussa ikäihmisten köyhyyskokemuksista 2021 palkitut kirjoitukset. 2. sija: nimimerkki ”Yksi monista” KOVIN monen eläkeläisen yllättää köyhyys, tuo sana, jota ei oikein uskalla sanoa ääneen. Ei sovi suomalaiseen mentaliteettiin sanoa, että olen köyhä, mitä siitä nyt naapurit ja tuttavatkin ajattelisivat jos sen tunnustaisin. En puhu kenellekään mitään puutteessa elämisestäni, olen hiljaa ja kärsin. Yksin. […]

Lue lisää »

Yhteisvastuun ja Ilta-Sanomien kirjoituskilpailussa ikäihmisten köyhyyskokemuksista 2021 palkitut kirjoitukset.

2. sija: nimimerkki ”Yksi monista”

KOVIN monen eläkeläisen yllättää köyhyys, tuo sana, jota ei oikein uskalla sanoa ääneen.

Ei sovi suomalaiseen mentaliteettiin sanoa, että olen köyhä, mitä siitä nyt naapurit ja tuttavatkin ajattelisivat jos sen tunnustaisin. En puhu kenellekään mitään puutteessa elämisestäni, olen hiljaa ja kärsin. Yksin. Jos joku pyytää minua lähtemään kanssaan jonnekin eläkeläisten rientoihin tai matkalle, niin kyllä minä jotain keksin selitykseksi miksi en juuri nyt pääse lähtemään, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla lupaan tulla. Jos saan säästettyä, mutta tuskin se onnistuu.

Mikä minut sitten ajoi köyhyyteen? Ennen töissä käydessäni meillä oli sentään varaa joskus jonkinlaiseen luksukseenkin. Käytiin lomilla etelässä tai hiihtämässä Lapissa, ajoimme puoliuudella autolla ja kuviteltiin olevamme hyväosaisia. Meillä meni ns. aika hyvin tai ainakin minä niin luulin. Ei silti saatu mitään säästöön, ehkä olisi kannattanut säästää niiden matkojen hinta, mutta ei se silloin tullut mieleen. Luulimme että Suomi huolehtii myös eläkeläisistä, meillä sanotaan olevan hyvä sosiaali- ja terveydenhuolto.

Hyvä se saattaa ollakin, mutta kallis eläkeläiselle ja melko tehoton.

JÄIN YKSIN kun puoliso kuoli. Siihen asti meillä meni aika mukavasti, kun oli kahden ihmisen eläke, mutta valitettavasti sitä yhteistä aikaa eläkkeellä ei kestänyt kauan ja menetin hänet jo ensimmäisen eläkevuoden aikana. Sitten valkeni totuus, että rahat eivät riitä enää edes kohtuulliseen toimeentuloon.

On minulla sentään oma asunto-osake, josta tosin on vielä velkaa jäljellä. Talo on aika vanha ja nyt ovat alkaneet puhua siitä, että talon vesi- ja lämpöputket pitäisi saneerata ja se maksaa. Saan siitä niskoilleni aika suuren yhtiölainaosuuden, jota minun täytyy alkaa maksaa. Miten minä siitä selviän? Aivan pelottaa tulevaisuus. Ei olisi kannattanut sitä omakotitaloa myydä ja muuttaa kaupunkiin.

Onhan minulla kaksi lasta, jotka asuvat omillaan ja käyvät aina silloin tällöin katsomassa, mutta en minä heidän varaan voi mitään laskea. Heillä on oma elämänsä ja omat menonsa, miten he minua voisivat auttaa. Pikemminkin tuntuu olevan päinvastoin, vaikuttaa siltä, että odottavat minun auttavan heitä. Viime kesänä yksi lapsenlapsistani pääsi ripille ja minut kutsuttiin rippijuhliin. Sain vaivoin säästettyä ja annoin hänelle rippilahjaksi 100 €.

Se oli suuri summa minulle, mutta vaikutti siltä, että saajalleen se ei ollut minkään arvoinen. Toiset isovanhemmat olivat antaneet 500 €.

Mikä siinä sitten on, että se köyhyys minut yllätti? Siihen minulla on ollut aikaa tutustua yksin ollessani, sillä omistan onneksi tietokoneen ja taloyhtiössä on nettiyhteys, joka sisältyy vastikkeeseen. Olen todennut, että eläkkeet eivät vuosien varrella ole pahemmin nousseet, vain muutaman prosenttiyksikön näiden runsaan 6 vuoden aikana, jotka olen ollut eläkkeellä.

Palkat näyttävät nousseen huomattavasti enemmän. Syy tähän tilanteeseen on 1990-luvulla käyttöön otettu taitettu indeksi, joka pitää huolen siitä, että eläkkeet jäävät vuodesta toiseen jälkeen palkkakehityksestä. Köyhät eläkeläiset köyhtyvät vuodesta toiseen.

Myös verotus pitää huolen siitä, että eläkeläisköyhyys jatkuu. Olen veroprosenttilaskurilla laskenut, että jos eläkkeeni olisi palkkaa, niin saisin samalla bruttotulolla merkittävästi enemmän käteen:

– eläke 1500 €/kk, veroprosentti 16 %

– palkka 1500 €/kk, veroprosentti 5 %

Tuolla erotuksella maksaisin jo monia laskuja tai lääkkeitä. Miksi eläkeläisten täytyy maksaa kovempi vero tuloistaan, meillä on samat elinkustannukset kuin työssäkäyvillä.

Ymmärtäisin jollain lailla tuon ankaramman verotuksen jos Suomessa olisi eläkeläisillä joitain sellaisia etuja, joita ei työssäkäyvillä ole. Mutta niin ei valitettavasti ole. Joku on ehdottanut, että eroaisin kirkosta, mutta sitä en halua tehdä eikä se kirkollisvero paljon ole.

Lääke- ja maksukatto on Suomessa sama kaikille. Lääkkeiden maksukatto 579 € tekee ison loven eläkeläisen käytettävissä oleviin varoihin, samoin sairaanhoidon maksukatto 683 €, johon ei edes sisälly yksityislääkärissä käynnit eikä hammashoito. Ruotsissa vastaavat rajat ovat lääkkeiden osalta n. 240 €/12 kk ja sairaanhoidon osalta n. 115 €/12 kk, hoitopäivämaksu sairaalassa on Ruotsissa 10 €. Onko Suomen sosiaalihuolto ikäystävällinen ja onko ihme, että eläkeläiset eivät voi hyvin. Vastaukseni on ei, Suomi ei ole ikäystävällinen eikä eläkeläisten etuja aja kukaan.

ELÄKELÄISJÄRJESTÖT, joita on aivan liikaa, eivät aja eläkeläisten etuja. Niillä on hienolta kuulostavia tavoitteita: inhimillisyys, ikäystävällisyys, tasa-arvo, yhteisvastuullisuus, osallisuus. Kyllä kuulostaa hienoilta tavoitteilta, mutta kiinnostaisi tietää mitä ovat noiden tavoitteiden eteen tehneet. Enpä ole kuullut että mitään.

Ja miksi noita eläkeläisjärjestöjä on niin monia, eikö riittäisi yksi vahva järjestö eikä kymmenen tyhjänpäiväisten asioiden kanssa puuhastelevaa järjestöä.

RAADIN ARVIO: Hyvin tiivistetty kertomus sitä, kuinka eläkkeellä voi pudota köyhäksi keskiluokasta. Faktat paikallaan ja tuo esiin yksilön köyhyyden yhteiskunnalliset ja rakenteelliset taustat. Väliinputoajia on paljon.

Katso 3.4.2021 kirjoituskilpailu-uutinen ja linkit kaikkiin palkittuihin kirjoituksiin.

1. sija: Rajanpinta suakkuna

Yhteisvastuun ja Ilta-Sanomien kirjoituskilpailussa ikäihmisten köyhyyskokemuksista 2021 palkitut kirjoitukset. sija: Elina Kettunen, nimimerkki ”Murteet arvoon” RETEN koitti outo aika uus’ ihan hirvittää tulevvaisuus. Onhan tuo assii silläkkii lailla, usseempi eläkeläinen on tietsikkoo vailla. Ongelmantynkähän se just on tässä, käsin oun kirjotustain vässeemässä. Sähköseks’ elämämme muuttu tää, oma tyhmyytein ihan hävettää. Ei oo konetta, enkä ossoo nettii, sen […]

Lue lisää »

Yhteisvastuun ja Ilta-Sanomien kirjoituskilpailussa ikäihmisten köyhyyskokemuksista 2021 palkitut kirjoitukset.

  1. sija: Elina Kettunen, nimimerkki ”Murteet arvoon”

RETEN koitti outo aika uus’
ihan hirvittää tulevvaisuus.
Onhan tuo assii silläkkii lailla,
usseempi eläkeläinen on tietsikkoo vailla.

Ongelmantynkähän se just on tässä,
käsin oun kirjotustain vässeemässä.
Sähköseks’ elämämme muuttu tää,
oma tyhmyytein ihan hävettää.

Ei oo konetta, enkä ossoo nettii,
sen sijjaan räkneen ulukkoilu settii.
Koronan pirskatti, pahin aika tää,
senioritkin siis kurssittamatta jää.

Kirjottasin tok’, mut’ osote on W.W.Wee,
hittojakkaan tää tollo ei osotteella tee.
Enempi meijät pitäs’ huomijoon ottoo,
silti emme halluu riittoo, eikä sottoo.
Tuttavilta ilikii ei neuvoja pyytee,
toisen luokan kansalaiseks’ suottavat syytee.

Nyt mie lainoon sittaattii vähä,
lopettelen ihteni mollauksen tähän.
”Kun tyhmä äänensä vaientaa,
hän hiljasta viisasta muistuttaa.”

Eläke-euroilla kittuutan jollaki lailla,
suppee elämäni on mukavvuuksii vailla.
Helepotusta toi osa-aikatyö/eläkeviikolla olo,
sen takkii eläkesumma on melekosen nolo.
Katumuksen karvasta kakkuu syön,
monesti valavotuttaa lähes läpi yön.

Unliäkkeetki on turhan kallista,
eikä ou auttoo, jota perruuttelisin tallista.
Alennustuotteita kyttään kun hullu,
uus’ harrastus siitä on nyt tullu.

Leipäjono leivät tarjoo,
ussein sulattelen itsepakastettuu marjoo.
Sapuskapuolessa pihtoo en paljoo,
huushollistain löyvä et ies saunakaljoo.

Äskettäin hammasta mahottomasti särki,
männä ol’ hermot ja jälellä oleva järki.
Päivystysajan lopultaki sain,
pyytelin ”tehkee nyt halavin juttu vain”.
No, rusahus kävi, hammas tuas lähti.
silimissä välähti kirkas Pohjan tähti.
Kohta on täysin hamppaaton suu,
hymyt ja ilonaihheet unohtuu.

Pärstä on kun Pakanamuan kartta,
noitoo muistutan, etin jo luuttaani vartta.
Myötämieltä kaippoon ja jottain muuta,
töyttään pellolle, ihhailen täyskuuta.

Hämmenin uamulla kaurapuurroo,
jotennii muistutan myös puol’sokkeeta ja
milteipä kuurroo.

Liäkärille mänölle ei ou nyt varroo,
kuulehan assiissa en hitustakkaa narroo.

Jospa häntä vaikka Lotossa voitan,
piätä häntee heti ajan kyllä soitan.

Mahottoman mojovvoo on eläkkeellä kellii,
yölläki voin keitellä ihaninta vellii.
Suapi niät huilata sillon kun tahttoo,
eikä pomo tekemissiini korvajuuressa jahttoo.

Oonhan saituri, pihi ja tarkka,
kaunniissa muistoissani Suomen markka.

RAADIN ARVIO: Erittäin hyvin kirjoitettu, murteella ja runomitalla ilakoiva kuvaus vaikeista asioista ja tilanteista, vaikka onkin huumorilla höystetty. Kiinnostavaa myös kokemus digisyrjäytymisestä.

Katso 3.4.2021 kirjoituskilpailu-uutinen ja linkit kaikkiin palkittuihin kirjoituksiin.

Virpi Miettinen: ”Tili on usein kuun lopussa aivan tyhjä.”

VIRPI MIETTINEN, 74, Porvoosta tuli tunnetuksi Miss Suomena 1965. Missivuosi ja siitä alkanut 50-vuotinen mallin ura kuljettivat ympäri maailmaa. ”Olin ammatissani kunnianhimoinen. Työn vaatimaa hoikkuutta ylläpidettiin lääkärin määräämillä laihdutuslääkkeillä. Lopulta ne sairastuttivat ja veivät elämäni kuuden vuoden ajaksi sekasortoon. Sitten täydellinen raitistuminen ja uskoon tulo pelastivat elämäni.” 90-luvun lamavuosina Miettisen talouden romahdutti hänen takaamansa laina, […]

Lue lisää »

VIRPI MIETTINEN, 74, Porvoosta tuli tunnetuksi Miss Suomena 1965. Missivuosi ja siitä alkanut 50-vuotinen mallin ura kuljettivat ympäri maailmaa.

”Olin ammatissani kunnianhimoinen. Työn vaatimaa hoikkuutta ylläpidettiin lääkärin määräämillä laihdutuslääkkeillä. Lopulta ne sairastuttivat ja veivät elämäni kuuden vuoden ajaksi sekasortoon. Sitten täydellinen raitistuminen ja uskoon tulo pelastivat elämäni.”

90-luvun lamavuosina Miettisen talouden romahdutti hänen takaamansa laina, joka lankesi hänen maksettavakseen. Asunto, säästöt ja koko siihenastinen elämäntyö menivät.

”Pankkialalla olleen ystävättäreni tuella hankkiuduin velkasaneeraukseen, jonka selvitin kolmessa vuodessa. Painolasti putosi, mutta vähävaraisuus jäi pysyväksi.”

”Aikoinaan mallin töitä ei katsottu ammatiksi, joten eläkettä kertyi vasta työuran loppuajoista. Ruoka-apukin on tullut tutuksi eläkkeelle pääsyn jälkeen.”

”Kuitenkin olen kiitollinen siitä, miten asiat nykyisin ovat. Suuri onnenaihe lastenlasten ohella on aikuisella iällä löytynyt öljyväritaulujen maalaus. Juuri ihmettelin iltaruskossa sitä, kuinka Jumala on niin hieno maalari.

Ehkä tällä hetkellä elämässä on vaikeinta yksinäisyys, joka korona-aikana on korostunut. Mutta saman ovat kokeneet kaikki muutkin ikäihmiset.”

KATSO Ylen kanavilla ja Yle Areenassa nähtävä dokumentti Virpi Miettisestä. Köyhyys yllätti matkan varrella vuoden 1965 Miss Suomen. Sairaus, epäonnistumiset ihmissuhteissa ja taattu laina johtivat elämäntyön menettämiseen. Valoa Virpi on löytänyt taiteesta ja muiden auttamisesta.

 

SOME-PEUKUTUS EI RIITÄ – NYT TARVITAAN RAHAA!

Hädässa olevat vanhukset Suomessa ja maailmalla tarvitsevat apuasi. Tule mukaan Yhteisvastuuseen ja lahjoita MobilePayllä numeroon 85050 tai netin kautta: yhteisvastuu.fi/yvKIITOS! Kirkkopalvelujen keräysluvat RA/2020/639 ja ÅLR 2021/3294.

 

Risto Pelkonen: ”Vanhusten suuri osuus ruoka-avun asiakkaista on traagista.”

Lääkärikuntamme vanhin, arkkiatri Risto Pelkonen, määritteli Yhteisvastuun pyynnöstä hyvän elämän reseptin ikäihmisille. Haastattelun alkajaisiksi Pelkonen, 89, kyseenalaistaa koko ikäihmis- tai vanhuskäsitteen: ”Ikään kuin vanhat ihmiset olisivat jotain muuta kuin nuoret. Kaikki me olemme yhtä. Ikääntyminen on rikkautta, mutta se voi koetella voimia. Mitä kauemmin elää, sitä enemmän ehtii sairastaa.” Pelkosen mielestä hyvään elämään – missä […]

Lue lisää »

Lääkärikuntamme vanhin, arkkiatri Risto Pelkonen, määritteli Yhteisvastuun pyynnöstä hyvän elämän reseptin ikäihmisille.

Haastattelun alkajaisiksi Pelkonen, 89, kyseenalaistaa koko ikäihmis- tai vanhuskäsitteen:

”Ikään kuin vanhat ihmiset olisivat jotain muuta kuin nuoret. Kaikki me olemme yhtä. Ikääntyminen on rikkautta, mutta se voi koetella voimia. Mitä kauemmin elää, sitä enemmän ehtii sairastaa.”

Pelkosen mielestä hyvään elämään – missä iässä tahansa – kuuluu rohkeus tehdä se, mikä on mahdollista ja malttia tyytyä siihen, mille ei voi mitään. ”On oltava sekä rohkea että nöyrä.”

Koti on vanhan ihmisen paikka

Pelkonen puhuu vahvasti kotona asumisen puolesta niin pitkään kuin se suinkin on mahdollista.

Kotona kullakin paras, sanoo sananlasku. Siellä pärjää huonokuntoisenakin, kun saa tarpeelliset palvelut. Esteettömyys on tärkeää kodissa ja arjen ympäristössä. Syrjäytyminen pilaa terveyden ja elämän ilon.”

Ikäihmisillä tulee olla mahdollisuus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon, Pelkonen painottaa. Esteettömyydestä huolehtiminen on yhteiskunnan asia. Siinä vanhusneuvostoilla on tärkeä rooli.

”Kun tulee pitkäaikaishoidon aika, senkin on oltava kodinomainen.”

Vanhukset eivät kuulu ruokajonoihin

Vanhusten suuri osuus ruoka-avun tarvitsijoista on Pelkosen mielestä traagista.

”Turvautuminen leipäjonoon on nöyryyttävä kokemus kenelle tahansa. Ei sinne kukaan mene tuttaviaan tapaamaan. Puute ja nälkä ajavat. Tilastot kertovat, että moni vanha ihminen elää köyhyydessä. Kun köyhyys ja yksinäisyys kulkevat rinnakkain, kaukana ovat elämän merkitys ja toivo. Siitä on kysymys tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksessäkin.”

Olkoon esimerkkinä sairauksien hoitoon tarvittavat lääkkeet. Ne voivat viedä kenen tahansa talouden miinukselle. ”Paras tapa vaikuttaa lääkkeiden hintaan on omavastuuosuuden pienentäminen. Korkea omavastuu vie monelta vanhukselta viimeisetkin rovot”, arkkiatri pohtii.

Pelkosen mielestä ikäihmisen ahdasta elämää voidaan parantaa yhteiskunnan tukitoimilla. Ensin on kuitenkin löydettävä sairaanhoitoa, sosiaaliturvaa ja huolenpitoa tarvitsevat iäkkäät.

”Selkeästi nimetyllä toimijalla on oltava kokonaisvastuu oman kunnan tai kaupungin iäkkään väestön hyvinvoinnista ja palvelujärjestelmän toimivuudesta. Jokaisella on oikeus riittävään hoitoon ja huolenpitoon”, Pelkonen peräänkuuluttaa ja jatkaa: ”Monin paikoin asiat ovat jo hyvin hallinnassa.”

Sinut itsensä kanssa, osana joukkoa

Pelkosesta hyvä elämä on sitä, että tulee toimeen itsensä kanssa, että kuuluu joukkoon ja että voi tehdä hyvää toiselle.

”Ihminen elää toisen ihmisen kautta. Tahaton yksinäisyys ei ole kenellekään hyväksi. Nuorten ja vanhojen vuorovaikutuksessa on hyvän elämän perusta. Kun nuoret lähtevät kotikonnuiltaan kaupunkikeskuksiin opiskelemaan ja etsimään omaa elämää, vanhukset jäävät kotiseudulleen. Yksin.”

”Vapaaehtoistyön, vanhusneuvostojen ja seurakuntien merkitys on hyvin suuri yksinäisyyden torjumiseksi. Kysymys on tässäkin yhteisvastuusta.”

JÄLKIKIRJOITUS: Vanhuus on aarrearkku

”Olen ikikiitollinen siitä, että olen saanut elää näin vanhaksi. Vanhana on hyvä olla, kun on kohtuullisen terve. Ympäröivää ja omaa sisäistä maailmaa saa tarkastella kaikessa rauhassa kokemuksen kartuttaman hiljaisen tiedon kautta. Hengissä olen. Paljon nähnyt ja kuullut ja monesta luopunut. Tätä on minun vanhuuteni.

Hyvää mieltä tuottaa se, että ikäihmisiä kunnioitetaan turuilla ja toreilla. Aina kohtaa huomaavaisia ihmisiä. Vanhuuden kunnioitus on olennainen osa sukupolvesta toiseen siirtyvää arvokasta perinnettä.”

SOME-PEUKUTUS EI RIITÄ – NYT TARVITAAN RAHAA!

Hädässa olevat vanhukset Suomessa ja maailmalla tarvitsevat apuasi. Tule mukaan Yhteisvastuuseen ja lahjoita MobilePayllä numeroon 85050 tai netin kautta: yhteisvastuu.fi/yvKIITOS! Kirkkopalvelujen keräysluvat RA/2020/639 ja ÅLR 2021/3294.

 

Marian köyhä arki Ugandassa: 5,25 euroa kuussa ruokaan lapsenlapsille ja itselle

Köyhyys on Ugandaan naapurimaista saapuneiden vanhusten suurin haaste. Uganda tarjoaa suojaa yli miljoonalle kotimaidensa konflikteja paenneelle pakolaiselle. Yksi Ugandaan asettuneista pakolaisvanhuksista on Maria Nyrambagazohe, 67. Maria asuu Kyakan pakolaisasutusalueella kahden lapsenlapsensa, 8-vuotiaan Anariten ja 10-vuotiaan Sylvesterin kanssa. Kolmikko onnistui pakenemaan Kongon väkivaltaisuuksia Ugandaan vuonna 2018. Marian aviomies ja kaksi poikaa kuolivat levottomuuksissa, eikä Maria tiedä […]

Lue lisää »

Köyhyys on Ugandaan naapurimaista saapuneiden vanhusten suurin haaste. Uganda tarjoaa suojaa yli miljoonalle kotimaidensa konflikteja paenneelle pakolaiselle.

Yksi Ugandaan asettuneista pakolaisvanhuksista on Maria Nyrambagazohe, 67. Maria asuu Kyakan pakolaisasutusalueella kahden lapsenlapsensa, 8-vuotiaan Anariten ja 10-vuotiaan Sylvesterin kanssa. Kolmikko onnistui pakenemaan Kongon väkivaltaisuuksia Ugandaan vuonna 2018. Marian aviomies ja kaksi poikaa kuolivat levottomuuksissa, eikä Maria tiedä vieläkään missä hänen tyttärensä, lastenlasten äiti, on. Tai onko hän elossa.

Maria huolehtii lastenlapsistaan yksin. Terveysongelmat ja pula lääkkeistä varjostavat elämää. Marialla on paljon kipuja, joiden takia kotitöiden tekeminen on vaikeaa. Lapset joutuvat tekemään suuren osan kotitöistä.

Jatkuva pula ruoasta verottaa voimia. Marian kolmihenkinen ruokakunta saa 21 000 Ugandan shillinkiä eli noin 5,25 euroa kuukaudessa ruokaan Maailman ruokaohjelman avustuksena. Summa riittää kahdeksaan kiloon maissijauhoa tai papuja; lihaa sillä saisi 1,5 kiloa.

Maria on kiitollinen Ugandan tarjoamasta turvasta lapsenlapsilleen ja itselleen. Mutta ikävä on suuri: “Ajattelen perhettäni joka päivä. Lapset kyselevät milloin tapaavat taas äitinsä.”

KATSO Ylen kanavilla ja Yle Areenassa esitettävä dokumentti Mariasta. Maria, 67 vuotta, asuu kahden lapsenlapsensa kanssa pakolaisasutusalueella Ugandassa. Arki on kovaa, puutetta on sekä ruuasta että lääkkeistä. Lasten koulunkäynti luo toivoa tulevaisuuteen. Kirkon Ulkomaanapu KUA työskentelee yhteisvastuuvaroin Ugandassa erityisesti pakolaisasutusalueilla. Hätäapua annetaan kaikista haavoittuvimmassa asemassa oleville katastrofien uhreille. Lisäksi KUA tukee lasten ja nuorten koulunkäyntiä.

SOME-PEUKUTUS EI RIITÄ – NYT TARVITAAN RAHAA!

Hädässa olevat vanhukset Suomessa ja maailman katastrofialueilla tarvitsevat apuasi. Tule mukaan Yhteisvastuuseen ja lahjoita MobilePayllä numeroon 85050 tai netin kautta: yhteisvastuu.fi/yvKIITOS! Kirkkopalvelujen keräysluvat RA/2020/639 ja ÅLR 2021/3294.

 

Esimiespiispa Matti Repo: Kannetaan Yhteisvastuuta vähävaraisten vanhusten puolesta!

”Eniten vanhuudessa yllätti köyhyys” on liian usein totta niin Suomessa kuin maailmalla”, toteaa Yhteisvastuun 2021 esimies, piispa Matti Repo. Syyt ovat monet. Elämässä kohdataan sairauksia, työttömyyttä ja yllättäviä elämänkäänteitä. Sairauskierre apteekkilaskuineen saattaa suistaa velkakierteeseen. Työelämäaikaan otettuja lainoja onkin vaikea hoitaa, jos työura katkeaa ennenaikaisesti. Eläkkeet ovat pieniä, asumiskustannukset hyvinkin suuria, syrjäkylältä kirkolle hissitaloon muuttaminen vaatii […]

Lue lisää »

”Eniten vanhuudessa yllätti köyhyys” on liian usein totta niin Suomessa kuin maailmalla”, toteaa Yhteisvastuun 2021 esimies, piispa Matti Repo.

Syyt ovat monet. Elämässä kohdataan sairauksia, työttömyyttä ja yllättäviä elämänkäänteitä. Sairauskierre apteekkilaskuineen saattaa suistaa velkakierteeseen. Työelämäaikaan otettuja lainoja onkin vaikea hoitaa, jos työura katkeaa ennenaikaisesti.

Eläkkeet ovat pieniä, asumiskustannukset hyvinkin suuria, syrjäkylältä kirkolle hissitaloon muuttaminen vaatii rahaa. Korona-aikana on kohdattu uudenlaista nälkää. Ruokakasseja on kannettu oville, joita ovat olleet avaamassa niin lapsiperheet kuin vanhukset. Ruoka-avun asiakkaissa suurin yksittäinen ryhmä on vähävaraiset vanhukset.

Koronatilanne on lisännyt myös yksinäisyyden kokemuksia, ”kukaan ei välitä, kenellekään en ole tärkeä”. Kokonaisvaltainen, arvostava toisen ihmisen kohtaaminen hädässä on diakonian ydinosaamisaluetta.

Myös Ugandassa vanhukset kokevat yksinäisyyttä, köyhyyttä ja nälkää. Vaikka ilmastonmuutos on koronan takia jäänyt taka-alalle, se on ongelma, joka lisää eriarvoistumista maailmassa.

Yhteisvastuukeräyksen kantava voima on, että sen kautta voi auttaa lähimmäisiä sekä Suomessa että maailmalla. Ei ajatella vain ”meidän kylää, meidän kaupunkia ja meidän maata”, vaan ihmiskunnan ykseyttä. Olemme yhtä koko ihmiskunnan kanssa.

Kiitos, että olet osa lähimmäisenrakkauden kansanliikettä!

Matti Repo, Tampereen hiippakunnan piispa,
Yhteisvastuukeräyksen 2021 esimies 

KATSO Ylen kanavilla ja Yle Areenassa nähtävä piispan tietoisku.

SOME-PEUKUTUS EI RIITÄ – NYT TARVITAAN RAHAA!

Hädässa olevat vanhukset Suomessa ja maailmalla tarvitsevat apuasi. Tule mukaan Yhteisvastuuseen ja lahjoita MobilePayllä numeroon 85050 tai netin kautta: yhteisvastuu.fi/yvKIITOS! Kirkkopalvelujen keräysluvat RA/2020/639 ja ÅLR 2021/3294.

 

Vanhemmuuteen yksilöllistä ja myönteistä tukea

Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella on oikeus perhe-elämään (artikla 16). Lisäksi sopimus määrittää, että ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta on lapsen vanhemmilla (artikla 18). Vanhemmilla onkin valtavan iso merkitys lapsen elämässä. Onhan pieni lapsi myös täysin riippuvainen omista vanhemmistaan. Kulttuurissamme vallitsee kuitenkin edelleen vahva yksin selviämisen eetos, jonka myötä oletamme, että vanhemmat selviävät tai heidän tulisi […]

Lue lisää »

Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella on oikeus perhe-elämään (artikla 16). Lisäksi sopimus määrittää, että ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta on lapsen vanhemmilla (artikla 18). Vanhemmilla onkin valtavan iso merkitys lapsen elämässä. Onhan pieni lapsi myös täysin riippuvainen omista vanhemmistaan.

Kulttuurissamme vallitsee kuitenkin edelleen vahva yksin selviämisen eetos, jonka myötä oletamme, että vanhemmat selviävät tai heidän tulisi selvitä omillaan. On paljon perheitä, joilla ei ole lähiverkostoa lähettyvillä ja siten esimerkiksi isovanhempien tukea luontevasti saatavilla. Voimme liian helposti ajatella, että avun pyytäminen ei ole oikein, että vanhempana kuuluukin pinnistellä.

Vanhemmat kaipaavat tukea lapsiperhepalvelujen ammattilaisilta, mutta tuen tarve jää usein kertomatta – etenkin, jos se liittyy omaan jaksamiseen. Ei ole helppoa myöntää, ettei aina jaksa. Taustalla voi myös olla pelko siitä, mitä tapahtuu, jos kerron arjen haasteistani.

Muutetaan ajattelutapaa:
Vanhemman ei kuulu aina pärjätä yksin

Entäpä jos vallitseva ajattelu olisikin sellainen, ettei kasvatustehtävässä kuulukaan pärjätä yksin tai edes ydinperheenä? Että olemme yhteisöllisesti vastuussa lapsistamme.

Kasvatustehtävässä ei ole tarkoitus koko aikaa selviytyä yksin, vaan vanhemmuuden tehtävään kuuluu saada muun yhteisön apua ja tukea.

Helpottaisiko tämä ajattelutapa vanhempana pärjäämisen painetta? Tai madaltaisiko kynnystä pyytää tukea?

Palvelujärjestelmä ei aina toimi

Kati Honkanen, Jaana Poikolainen ja Liisa Karlsson (2018) ovat tutkineet lapsiperheiden vanhempien ja nuorten aikuisten kokemuksia hyvinvointipalveluista. Tutkimuksessa hätkähdytti havainto siitä, että kun avuntarpeen tunnistaminen ja aloite oli työntekijällä, avuntarpeen käsittely eteni hyvin. Kun taas asiakas itse oli aloitteellinen ja etsi itselleen tai perheelleen apua, oli vastuunottajaa tai tarvittavia tukipalveluja vaikeampi löytää.

Parhaimmillaan toimintatavat hyvinvointipalveluissa ovat huomioivia ja kohtaavia. Tällöin tuentarvitsija kokee tulleensa huomatuksi ja kohdatuksi kokonaisvaltaisesti ja luottamus palveluun lujittuu.

Toimintatavat voivat kuitenkin olla myös syyllistäviä ja torjuvia. Tällöin kokemus onkin kuormittava, yksin jättävä ja syrjäyttävä. Luottamus järjestelmään horjuu tai murenee kokonaan.

On päivänselvää, että tällaisissa tilanteissa palvelujärjestelmä on epäonnistunut, eikä se tue ajatusta yhteisöllisestä vastuusta lapsista ja vanhemmista. Saati rohkaise vanhempia pyytämään apua.

Perheet ja niiden tilanteet vaihtelevat – myös tuen on joustettava tarpeen mukaan

Se, minkälaisessa perheessä ja elämäntilanteessa vanhemmuutta toteutetaan ja eletään, vaihtelee.

Tilastollisesti yhä suurempi osa suomalaisista vanhemmista kuuluu tavalla tai toisella monimuotoisiin perheisiin. Suurimpia ryhmiä ovat yhden vanhemman perheet (22 % kaikista lapsiperheistä), uusperheet (9 %) sekä kahden kulttuurin- ja maahanmuuttajaperheet (7 %).

On tärkeää muistaa, että perheet ovat erilaisia ja vanhemmuus ja sen tuki ovat aina yksilöllisiä. Ajattelenkin yksilöllisyyden huomioimisen olevan yksi yhteisöllisen kasvatuksen ja vanhempien tuen tarpeen kulmakivistä.

Myönteinen tunnistaminen voi jo sinällään olla tukena vanhemmuuteen

Emme voi suoralta kädeltä tietää, kuka tukea tarvitsee ja millaista sen tulee olla. Vanhempien tilanteet ja tarpeet edellyttävät myönteistä tunnistamista. Myönteisessä tunnistamisessa ”lähtökohtana on yhteisöllinen elämä keskinäiseen tunnistamiseen perustuvina suhteina:”

”Oikein tunnistaminen tuottaa itsekunnioitusta, itsearvostusta ja itsetuntoa,
väärin tunnistaminen puolestaan epäoikeudenmukaisuuden ja arvottomuuden kokemuksia.”

Myönteisesti tunnistavassa toiminnassa – myös vanhempien tukemisessa – olennaista on ihmiseen tutustuminen oletusvapaasti ja ennakkoluulottomasti.

Tällöin ihmiselle jää vapaus itse kuvata kuka on, mitkä asiat juuri hänelle ovat tärkeitä ja merkityksellisiä ja missä kokee tarvitsevansa tukea. Avoimen tutustumisen kautta on mahdollista tunnistaa ja tunnustaa toisen vahvuuksia ja voimavaroja mutta myös heikkouksia ja avun tarpeita.

Tunne siitä, että toinen avoimesti ja vailla ennakko-oletuksia tutustuu minuun ihmisenä, luo luottamusta.

Aina tuen tarve ei tarkoita erillistä palvelua. Myönteisesti tunnistava yhteisö ja vertaistuki voi olla riittävä ja vanhempia kannatteleva toiminta. Myönteisesti tunnistavassa yhteisössä on turvallista olla juuri sellainen kuin on.

Myönteisesti tunnistavassa palvelujärjestelmässä vanhempien aloitteet huomioidaan ja  edetään kohti yksilöllistä tukea.

Lue lisää myönteisestä tunnistamisesta täältä: https://research.tuni.fi/mytu/

tai täältä: https://www.pelastakaalapset.fi/lapsilta-opittua/myonteinen-tunnistaminen/

Hanna Tulensalo
Kehittämispäällikkö
Pelastakaa Lapset ry

#yhteisvastuu #sinäriität2020 #minäkannanyhteisvastuuta

Yhteisvastuukeräys 2020 kerää vanhemmuuden tukemiseen Suomessa ja maailmalla. Suomessa keräysvaroilla käynnistetään vuodesta 2021 lähtien lisää matalan kynnyksen tukea  – kuten myönteisesti tunnistavaa vertaistukea – vanhemmuuteen valtakunnallisina kumppaneina Pelastakaa Lapset ry, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja seurakunnat. 

 

Jokainen vanhempi tarvitsee joskus tukea

Vanhemmuus on ihana, mutta haastava laji. Välillä koetaan suuria onnen hetkiä, välillä taas vähän haastavampia vaiheita. Vaikka perheet ovat erilaisia, yhteistä meille kaikille vanhemmille on se, että joudumme väistämättä käsittelemään positiivisten tunteiden lisäksi myös voimattomuuden, riittämättömyyden ja syyllisyyden tunteita. Se ei ole helppoa, mutta se kuuluu vanhemmuuden luonteeseen. Tietyt tekijät tai elämäntilanteet voivat kuormittaa enemmän […]

Lue lisää »

Vanhemmuus on ihana, mutta haastava laji. Välillä koetaan suuria onnen hetkiä, välillä taas vähän haastavampia vaiheita. Vaikka perheet ovat erilaisia, yhteistä meille kaikille vanhemmille on se, että joudumme väistämättä käsittelemään positiivisten tunteiden lisäksi myös voimattomuuden, riittämättömyyden ja syyllisyyden tunteita. Se ei ole helppoa, mutta se kuuluu vanhemmuuden luonteeseen.

Tietyt tekijät tai elämäntilanteet voivat kuormittaa enemmän kuin toiset. Esimerkiksi yksinhuoltajavanhempi voi tarvita tukea enemmän kuin perhe, jossa on kaksi vanhempaa. Toisaalta voi myös olla, että kahden vanhemman perheessä on enemmän sairautta tai parisuhteen ongelmia. Voimavarat voivat olla vähissä. Kuormitusta voi aiheuttaa myös se, ettei perheellä ole minkäänlaista tukiverkostoa.

Aina ei mene hyvin

Tiedämme tutkimusten valossa tiettyjen asioiden kuormittavan lapsiperheitä, mutta tiedämme myös, että jokainen perhe on kohdattava yksilöllisesti eikä yleistyksiä tule tehdä kevyin perustein. Perheitä ei tulisi automaattisesti niputtaa yhteen sen perusteella miltä ne näyttävät paperilla. On tärkeää, että palveluverkostomme näkee ja tunnistaa ajoissa ne tilanteet, joissa perheelle näyttää kertyvän kuormittavia tekijöitä ja että näihin tilanteisiin osataan puuttua ja tukea perheitä oikealla tavalla, yksilölliset tarpeet huomioiden.

Yksi vanhemmuuteen vaikuttava tekijä, jonka parissa itse työskentelen, on köyhyys. On ymmärrettävää, että taloudelliset vaikeudet voivat heijastua myös perheen sisäisiin suhteisiin. Heikko rahatilanne saattaa näkyä stressinä, väsymyksenä, ärtyneisyytenä tai epätoivona. Kun juttelen vähävaraisten vanhempien kanssa, korostuvat kertomuksissa tulevaisuuden epävarmuus ja huoli lapsen rajallisista mahdollisuuksista. Vanhemmat kertovat toivovansa lapsilleen ennen kaikkea hyvää tulevaisuutta: mahdollisuutta opiskella, viettää vapaa-aikaa, elää terveenä – ilman jatkuvaa huolta rahasta. Monesti vanhemmat toivovat lapselleen asioita, joita heillä itsellään ei ole ollut. Toivon sydämestäni, että nämä vanhempien toiveet kävisivät toteen ja että perheet myös saisivat tarvitsemaansa tukea toiveiden tavoittelemisessa.

Jaksava vanhempi on A ja O

Lapsen kasvun ja kehityksen kannalta hyvinvoiva ja jaksava vanhempi on tärkeä. Tämä ei suinkaan tarkoita supervanhempaa, joka tarjoaa lapselleen suuria elämyksiä, hukuttaa tavaroihin tai vie ulkomaanmatkoille. Sen sijaan lapsi kaipaa vanhempaa, joka on läsnä, joka näkee ja kuulee lapsen. Lapsi kaipaa kokemusta itsestään tärkeänä, rakastettuna ja arvostettuna ihmisenä.

Vanhemmuuteen tuntuu liittyvän paljon ulkoapäin tulevia odotuksia, ikään kuin voisimme – ja meidän tulisi – suorittaa vanhemmuutta tiettyjen sääntöjen mukaan. Myönnän, että olen itsekin vanhempana yrittänyt toteuttaa näitä sääntöjä. Kokemuksen kartuttua olen oppinut, ettei hyvä vanhemmuus tule ohjekirjaa noudattamalla. Olen myös oppinut, että on ihan ok pyytää apua. Kaikkea ei tarvitse jaksaa yksin.

On tärkeää, että meillä on osaavat ammattilaiset, jotka voivat tukea vanhemmuutta. Mutta tärkeää on myös ymmärtää, ettei tarvitse olla perheiden tukemisen ammattilainen voidakseen tukea vanhempia, sillä me kaikki pystymme tekemään osamme. Pienetkin teot voivat olla vanhemman elämässä vaikuttavia, vaikkapa se, että tarjoutuu vahtimaan lapsia hetken niin, että vanhempi pääsee käymään yksin kaupassa.

Toivon, ettei vanhemmuutta leimaisi ylenmääräinen suorittaminen eikä yksin pärjäämistä nähtäisi vahvuuden tai hyvän elämänhallinnan merkkinä. Avun pyytämistä ei pidä nähdä yksilön heikkoutena. Kaikki me tarvitsemme joskus tukea.

Aino Sarkia
Asiantuntija, Eväitä Elämälle -ohjelma ja lapsiperheköyhyys
Pelastakaa Lapset ry

#yhteisvastuu #sinäriität2020 #minäkannanyhteisvastuuta

Yhteisvastuukeräys 2020 kerää vanhemmuuden tukemiseen Suomessa ja maailmalla. Suomessa keräysvaroilla käynnistetään vuodesta 2021 lähtien lisää matalan kynnyksen tukea vanhemmuuteen valtakunnallisina kumppaneina Pelastakaa Lapset ry, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja seurakunnat. 

Vertaisapua kasvatushaasteisiin perhekahvilasta

Nadia Frija on 10-vuotiaan Sofian, 2-vuotiaan Waltonin ja kuusikuisen Constan äiti Keravalta. Esikoinen syntyi, kun Nadia ja hänen miehensä olivat 19-vuotiaita. Lapsen saaminen nuorena toi omat haasteensa vanhemmuuteen. ”Esikoisen kanssa oli epävarmuutta, enkä luottanut itseeni. Olin kuitenkin sitoutunut vanhemmuuteen ja halusin tehdä parhaani. Suoritin äitiyttä millintarkasti, enkä osannut höllätä”, toteaa Nadia. Tukea kasvattamiseen oli aluksi […]

Lue lisää »

Nadia Frija on 10-vuotiaan Sofian, 2-vuotiaan Waltonin ja kuusikuisen Constan äiti Keravalta. Esikoinen syntyi, kun Nadia ja hänen miehensä olivat 19-vuotiaita.

Lapsen saaminen nuorena toi omat haasteensa vanhemmuuteen.

”Esikoisen kanssa oli epävarmuutta, enkä luottanut itseeni. Olin kuitenkin sitoutunut vanhemmuuteen ja halusin tehdä parhaani. Suoritin äitiyttä millintarkasti, enkä osannut höllätä”, toteaa Nadia.

Tukea kasvattamiseen oli aluksi vaikea löytää. Ympäristö suhtautui nuoriin vanhempiin lannistavasti. Ihmiset päivittelivät, miten Nadia ja puolisonsa Jesse selviävät, ja neuvolassakin oltiin epäileväisiä. Konkreettista apua ei silti ollut saatavilla.

Nadja ja Jesse eivät tunteneet muita samassa tilanteessa olevia vanhempia. Jos erilaisia kerhoja silloin oli, nuoret vanhemmat eivät niistä tietäneet, eikä rohkeus olisi niihin riittänytkään.

”Vasta jälkeenpäin olen tajunnut, että olimme todella yksin. Olisimme tarvinneet paljon enemmän tukea Sofian kasvatukseen”, Nadia kertoo.

”Haluan kasvattaa lapsistani onnellisia ihmisiä, joilla on hyvät elämänarvot. Perhe on minulle tärkein asia maailmassa.”

Kasvatusvinkkejä Nadia on ammentanut kirjoista ja toisilta vanhemmilta. Keravan kaupunginkirjastossa sijaitsevassa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Me-talon perhekahvilassa vertaistukea on tarjolla joka päivä. Vastaanotto on siellä Nadian mukaan aina kannustava.

”Se on ihana paikka, jossa on toimintaa lapsille ja aikuisille. Keskusteluryhmissä voi vaihtaa ajatuksia samassa tilanteessa olevien vanhempien kanssa. Sofian ollessa koulussa käyn poikien kanssa Me-talossa monta kertaa viikossa.”

Kolmen lapsen kotiäidin päällimmäiset tunnetilat ovat tällä hetkellä ilo ja kiitollisuus. Jaksamaan auttaa ilo lapsista, sisarusten yhteisistä leikeistä ja koko perheen yhteishengestä. Nykyään tärkeä tukiverkko ovat Sofian kavereiden vanhemmat. Matalan kynnyksen kerhot, muskarit ja Me-talo tarjoavat arkeen hengähdystaukoja ja muiden vanhempien ja lasten seuraa.

”Nautin siitä, että saan olla lasteni arjessa läsnä. Olen kypsynyt vanhemmuudessa ja osaan ottaa jo vähän rennommin”, Nadia summaa.

SUOMESSA VANHEMMAT SINNITTELEVÄT LIIAN YKSIN

Vanhemman ei kuulu pärjätä yksin! Tarpeeksi varhain annettu tuki vahvistaa koko perheen voimavaroja. Yhteisvastuu 2020 kerää varoja vanhemmuuden matalan kynnyksen tukeen. Suomessa yhteistyökumppaneina ovat Pelastakaa Lapset ry, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja seurakunnat kautta maan.

Pienikin lahjoitus auttaa: yhteisvastuu.fi/lahjoita. Kiitos lahjastasi!

Kaipaatko tukea vanhemmuuteen? Lue saatavilla olevista vanhemmuuden tukimuodoista.