Vuoden 2023 Yhteisvastuukeräyksen kumppanihaku on alkanut. Teemana väkivalta.

Yhteisvastuukeräys hakee järjestökumppania keräyksen kotimaassa tapahtuvan toiminnan valtakunnalliseksi toteuttajakumppaniksi. Yhteisvastuukeräyksen vuoden 2023 kampanjan teemaksi on valittu väkivalta sen eri muodoissa. Teemaan liittyvään kumppanihakuun voivat osallistua järjestöt, joiden toiminta ja osaaminen liittyvät väkivallan ennaltaehkäisyyn / väkivallan vastaiseen työn ja/tai väkivaltaa kokeneiden auttamiseen. Kyseessä voi olla väkivallan eri muodot, esimerkiksi perhe-, lähisuhde-, netti/some- tai kouluväkivalta. Erityisesti haetaan uusia ja vähemmän huomiolle jääneitä kohderyhmiä. Tavoitteena tuettavassa toiminnassa on, että työtä tehdään väkivallan ennaltaehkäisemiseksi ja / tai uhrien auttamiseksi

Rahoitettava toiminta voi olla
– Uudenlaisia lähestymistapoja ennaltaehkäistä väkivaltaa ja / tai auttaa väkivallan uhreja
– Levittää tai laajentaa aiemmin kehitettyjä ja hyväksi havaittuja toimintamalleja
– Laajentaa aiemmin kehitettyjä ja hyväksi havaittuja toimintamalleja uuden avun tarpeessa olevien kohderyhmien tarpeisiin.

Kumppanihaussa huomioitavaa:

  • Yhteisvastuun keräystuotosta 20 % kohdentuu Suomessa toteutettavaan kumppanihankkeeseen/-toimintaan, jolla kehitetään tapoja ehkäistä väkivaltaa ja/tai auttaa väkivallan uhreja.
  • Toiminnan tulee olla maantieteellisesti kattavaa Suomessa.
  • Kumppanin tulee pystyä toteuttamaan toimintaa ja viestintää myös ruotsin kielellä.
  • Kampanja on osaltaan myös yhteiskunnallista vaikuttamistoimintaa.
  • Kumppani osallistuu sovitusti kampanjan ja keräyksen valmisteluun, toteutukseen ja viestintään.
  • Kumppanihakuun osallistutaan vastaamalla sähköisen hakulomakkeen kysymyksiin ja palauttamalla se 18.2.2022 klo 16.00 mennessä.
  • Hakijoita pyydetään varautumaan mahdollisiin hakemukseen liittyviin tarkennus- ja lisäselvityspyyntöihin, sillä hakuprosessin edetessä teema tarkentuu.
  • Keräystoimikunta tekee päätökset kumppanin valinnasta 26.3.2022.
  • Kaikille hakijoille ilmoitetaan valinnan tuloksista.

Tarkempaa tietoa hausta ja kampanjasta löytyy oheisesta liitteestä.

Kumppanuutta haetaan alla olevan linkin kautta 18.2.2022 klo 16.00 mennessä.
https://link.webropol.com/s/yhteisvastuukumppanihaku2023

Lisätiedot: 

Eija Kilgast
varainhankinnan päällikkö
eija.kilgast@kirkkopalvelut.fi
puh. 040 660 2964

Hakuun liittyvät tarkentavat kysymykset mieluiten sähköpostitse, otsikolla KUMPPANIHAKU. Puhelintiedustelut keskitetysti seuraavina aikoina: 18.1 klo 13.-15.00, 21.1 klo 14.-16.00 tai 11.2 klo 10.-12.00