Nepalin maaseudulla ikäihmiset ovat oman onnensa varassa. Yhteisvastuu auttaa vuonna 2026 ikääntyviä ihmisiä myös maailman köyhimmissä olosuhteissa.
Avioliitto oli Gogal Malikin vanhempien järjestämä, kuten suurin osa yhteisön avioliitoista. Nyt Gogal, 67, ja Dulari Devi Domin, 66, ovat olleet naimisissa jo puoli vuosisataa.
Pariskunta istuu savesta ja puusta rakennetun talonsa varjossa punomassa verkkaisesti juhlakansalle myytäviä koreja. Nepalissa on haastattelun aikaan alkamassa syksyn, tai paikallisittain monsuunikauden, ensimmäinen isompi hinduväestön festivaalikausi. Käsin punottuja ja maalattuja koreja käytetään uhrilahjojen kantamiseen temppeleihin.
Gogal ja Dulari Devi kuuluvat Nepalin kaikkein marginalisoiduimpaan dalit-ryhmään. Se tarkoittaa, että he ovat kumpikin tottuneet raatamaan erilaisissa hanttihommissa jo lapsesta saakka. Kumpikaan ei osaa lukea tai kirjoittaa.
Pariskunnan koti sijaitsee alueella, jossa ihmiset ja kotieläimet kuljeskelevat jatkuvana virtana ja tie muuttuu herkästi monsuunikauden sateissa herkästi mutaiseksi. Talot ovat itse rakennettuja, pääosin niissä on vain yksi kerros. Osa perheistä asuu vuohiensa ja kanojensa kanssa samassa tilassa.
Suurimpia ongelmia yhteisössä aiheuttaa se, ettei iso osa väestöstä ole käynyt koulua ja elämästä selviytyminen on hanttihommien varassa.
Luku- ja kirjoitustaidon puuttuminen on vaikuttanut paljon siihen, minkälaisia mahdollisuuksia Gogalilla ja Dulari Devillä on elämässään ollut. Ennen kaikkea elämä on ollut köyhää, ja kaksikko on raatanut erilaisissa raskaissa töissä. Nyt vanhuuden kynnyksellä ja terveyden hiipuessa pariskunta on joutunut pohtimaan uusia tapoja turvata tulevaisuutensa.
Puolisoni pitää minusta huolta
Gogal Malikin toinen jalka rampautui osittain, kun hän oli 11-vuotias. Se on rajoittanut hänen kykyään tehdä fyysisiä töitä. Toisaalta juuri koulutuksen puute on estänyt sellaisten töiden tekemisen, joihin ei tarvita liikuntakykyä.
”En koskaan päässyt kouluun. Ei siihen aikaan ymmärretty koulutuksen tärkeyttä. Asiat ovat onneksi muuttuneet. Ennen ihmiset kärsivät enemmän myös nälästä”, Dulari Devi sanoo.
”Ennen emme saaneet ruokaa päivinä, jolloin ei ollut töitä. Nyt saamme tukea ja ruokaa joka päivä”, Gogal Malik jatkaa.
Elämä on ollut vaikeaa, mutta sellaista se on monelle muulleki yhteisön jäsenelle. Dulari Devi ja Gogal ajattelevat asioiden olevan nyt melko hyvin, mutta tulevaisuus arveluttaa, sillä he, kaksi ikääntyvää ja sairastelevaa ihmistä, ovat toisistaan vastuussa.
Pariskunnalla on kaksi poikaa ja viisi lastenlasta, mutta he asuvat muualla. Se ei ole kovin tavanomaista, sillä yhteisössä pojat yleensä jäävät perheidensä kanssa asumaan vanhempiensa kotiin.
”Olen ihan tyytyväinen elämään nyt. Ajat ovat olleet vaikeampiakin”, sanoo Gogal.
Vieressä istuva vaimo nyökyttelee.
”Olemme kokeneet terveysongelmia, mutta onneksi saimme ostettua lääkkeitä. Puolisoni pitää minusta huolta”, Dulari Devi sanoo ja aloittaa punomaan uutta korin pohjaa.
Porsaat tuovat vanhuudenturvaa Nepalissa
Gogal ja Dulari Devi ovat pari vuotta aiemmin saaneet Kirkon Ulkomaanavun hankkeen kautta tukea sikojen kasvattamiseen. Porsaiden myynnistä he saavat hyvän lisän tuloihinsa.
”Kaksi vuotta sitten saimme omat kolme porsasta. Sitä ennen hoidimme muiden sikoja, kunnes ne olivat myynti-ikäisiä. Valitsimme sikojen kasvatuksen, koska se on melko helppoa eikä sitä varten tarvitse omistaa maata eläinten laiduntamista varten”, kertoo Gogal.
Karvaiset emäsiat saavat päivisin kuljeskella vapaana ja tonkia syötävää naapurustosta. Iltapäivällä ne palaavat imettämään suojassa emäänsä innokkaalla tervehtiviä porsaitaan. Siat ovat turvanneet pariskunnan toimeentuloa vanhemmilla päivillä.
Viidenkymmenen vuoden yhteiselo on hionut toisilleen tuntemattomista nuorista yhteistyötä saumattoman oloisesti tekevän parivaljakon.
”Puolisoni on hyvä mies. Emme tappele. Käymme hyviä keskusteluita ja teemme töitä yhdessä”, Dulari Devi kertoo.
”Vaimoni on tottelevainen ja tekee sen, mitä pyydän häneltä. Minulla on hyvä vaimo”, Gogal Malik jatkaa.
Onko Gogal Malik yhtä tottelevainen?
”Kyllä hän tottelee, mutta vammansa vuoksi hän ei aina pysty tekemään kaikkia asioita. Minä teen, mitä hän ei pysty”, vaimo vastaa.
Teksti: Elisa Rimaila / Kirkon Ulkomaanapu
Kuvat: Antti Yrjönen / Kirkon Ulkomaanapu