Tehdään yhdessä toisille
se, mitä tahtoisimme
itsellemme tehtävän.

Tule mukaan välittämisen kansanliikkeeseen.

Yhteisvastuukeräys

Yhteisvastuu on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen hyväntekeväisyyskeräys ja välittämisen kansanliike. Keräys auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja maailman katastrofialueilla.

Kutsumme ihmisiä mukaan tekemään hyvää: ”Tehdään yhdessä toisille se, mitä tahtoisimme itsellemme tehtävän.”

Keräyksen suojelijana toimii Tasavallan presidentti.

Lue lisää Yhteisvastuusta

Apu menee perille

Yhteisvastuu auttaa nuoria Suomessa ja maailmalla. Avun vievät perille Aseman Lapset ry, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat ja Kirkon Ulkomaanapu.

  • Noin 20 % tuotoista suunnataan vuosittain valittavaan, vaihtuvaan kohteeseen Suomessa. Vuoden 2023 kumppanina toimii Aseman Lapset ry.
  • Noin 20 % keräystuotosta jää keräävälle seurakunnalle monipuoliseen avustus- ja auttamistoimintaan.
  • Noin 60 % keräystuotosta ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofiavun kautta kansainväliseen apuun.

Viimeisen 7 vuoden aikana Yhteisvastuun kuluprosentti on liikkunut 20 – 38 % välillä. Kuluprosentin suuri vaihtelu on johtunut poikkeuksellisista keräysajoista ja keräystä rajoittaneista pandemiavuosista.

Ajankohtaista

  • Vuonna 2024 Yhteisvastuu keskittyy nuorten elämänhallinnan ja mahdollisuuksien parantamiseen

    Yhteisvastuu auttaa haavoittuvimmassa asemassa olevia nuoria. Vuonna 2024 kerätyt varat käytetään syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ja heidän mahdollisuuksiensa tukemiseen HelsinkiMission, Suomen…

    Lue lisää

    Vuonna 2024 Yhteisvastuu keskittyy nuorten elämänhallinnan ja mahdollisuuksien parantamiseen
  • Yhteisvastuu-nuortenilta Oulussa 1.9. – ohjelmassa keskustelua väkivallasta ja musiikkia tähtiesiintyjiltä

    Perjantaina 1.9.2023 kello 18–20 järjestetään Oulun kauppakeskus Valkeassa Yhteisvastuu-teemaan liittyvä valtakunnallinen nuortenilta. Tapahtumaan voi osallistua paikan päällä tai verkossa osoitteessa…

    Lue lisää

    Yhteisvastuu-nuortenilta Oulussa 1.9. – ohjelmassa keskustelua väkivallasta ja musiikkia tähtiesiintyjiltä
  • Yhteisvastuu SuomiAreenassa: Miksi 13-vuotias haluaa tappaa?

    Yhteisvastuukeräyksen ja Aseman Lapset ry:n asiantuntijapaneeli nostaa 27.6.2023 SuomiAreenassa valokeilaan nuorten tekemän raaistuneen väkivallan. Nuorisorikollisuuden ja nuorten väkivallan asiantuntijat etsivät…

    Lue lisää

    Yhteisvastuu SuomiAreenassa: Miksi 13-vuotias haluaa tappaa?
  • Sovittelutoimintaa jo 10 vuotta – näin autamme

    Vuoden 2023 Yhteisvastuukeräyksen kotimaisen kumppanin Aseman Lapset ry:n sovittelutoiminta täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Toimintamalli on alun perin kehitetty Norjassa,…

    Lue lisää

    Sovittelutoimintaa jo 10 vuotta – näin autamme
  • Valtakunnallinen Yhteisvastuu-nuortenilta 1.9.2023

    Nuortenilta yhtä aikaa livenä Oulussa sekä streamissa seurakuntien nuortenilloissa ympäri Suomen perjantaina 1.9.2023 klo 18–20! Ilta huipentuu Elias Kaskisen konserttiin.…

    Lue lisää

    Valtakunnallinen Yhteisvastuu-nuortenilta 1.9.2023
  • Vuoden 2022 Yhteisvastuu-tuotolla tuetaan koronapandemiasta kärsineitä nuoria 

    Yhteisvastuukeräyksen 2022 keräyskohteena oli pitkittyneen koronapandemian seurauksista kärsineiden lasten ja nuorten auttaminen Suomessa ja maailmalla. Tuoton saajina ovat Kirkon Ulkomaanapu,…

    Lue lisää

    Vuoden 2022 Yhteisvastuu-tuotolla tuetaan koronapandemiasta kärsineitä nuoria 
  • Yhteisvastuun vetoomus

    Kiitos jokaiselle vetoomuksen allekirjoittaneelle! Vetoomus on luovutettu 5.9.2023 opetusministerille. STOP kouluväkivallalle – lisää resursseja kouluihin lasten, nuorten ja aikuisten tueksi Keskusrikospoliisin…

    Lue lisää

    Yhteisvastuun vetoomus
  • Yhteisvastuukeräyksen kumppanihaku vuodelle 2024 on käynnissä

    Yhteisvastuukeräys hakee kumppania vuodelle 2024 teemalla nuorten tulevaisuuden mahdollisuuksien tukeminen. Haku päättyy 17.4.2023 klo 16.00. Kumppanihakuun voivat osallistua järjestöt, joiden…

    Lue lisää

    Yhteisvastuukeräyksen kumppanihaku vuodelle 2024 on käynnissä