Työ ja osallisuus - Vaikeasti työllistyvien maahanmuuttajien työllistymistä edistävä hanke
Vuonna 2009 Yhteisvastuukeräysvaroin tuetaan kotimaassa vaikeasti työllistyvien maahanmuuttajien pääsyä avoimille työmarkkinoille.
Ensisijainen tavoite on edistää maahanmuuttajien työllistymismahdollisuuksia tai parantaa heidän työelämävalmiuksiaan. Hankkeissa voidaan toteuttaa erilaisia työllistämisen malleja. Seurakunta tai järjestö voi työllistää maahanmuuttajia itse, tukea maahanmuuttajien työllistymistä toisiin organisaatioihin tai luoda uudenlaisia työllistymispolkuja. Myös erilaiset yhteistyöhankkeet muiden järjestöjen tai viranomaisten kanssa tulevat kysymykseen. Etusijalla ovat hankkeet, jotka maahanmuuttajien työllistämisen avulla tukevat seurakuntien ja kristillisten järjestöjen työyhteisöjen monimuotoistumista. Hankerahoituksella voidaan myös palkata työntekijöitä hyvin perustelluista syistä. Hankkeiden toivottaan toteuttavan sellaisia työllistämistoimia, jotka työllistävät maahanmuuttajia jo hankkeen toteuttamisvaiheessa.
Hankkeiden tavoitteena on koota, kehittää ja levittää hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja, joilla joko työllistetään vaikeasti työllistettäviä maahanmuuttajia tai muutoin selkeästi edistetään heidän työllistymistään tai työelämävalmiuksiaan.
Mukaan hankkeeseen voivat hakea seurakunnat, kirkolliset toimijat ja näiden kanssa yhteistyössä toimivat järjestöt Suomessa. Hankkeeseen valitaan mukaan enintään 12 projektia, joiden rahoitusta keräysvaroin tuetaan. Kokonaishanketta johtaa sitä varten koottu johtoryhmä ja koordinoi Kirkkopalvelujen palkkaama projektipäällikkö.
Hakuaika alkaa 1.1.2009 ja päättyy 31.3.2009. Hankkeet valitaan 16.5.2009 mennessä.
Avaa hakulomake tästä (Word-muodossa).
Lisätietoja hakumenettelystä antaa keräysjohtaja Tapio Pajunen tapio.pajunen@kirkkopalvelut.fi tai p. 0400 870 041.