Tuemme väkivallan vähentämiseksi tehtävää työtä maailmalla

Tuemme väkivallan vähentämiseksi tehtävää työtä maailmalla

Yhteisvastuukeräyksen keräystuotoista noin 60 prosenttia ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston kautta kansainväliseen apuun.
Kerion laaksossa Keniassa pitkittynyt kuivuus on luonut turvattomuutta. Pitkäaikaisten turvallisuushuolien ja köyhyyden vuoksi paimentolaisperheet laittavat lapsensa mieluummin paimentamaan eläimiä kodin lähelle kuin kouluun. Sillä päätöksellä on ollut Cheptoyon, 21, elämässä dramaattinen merkitys. 

Köyhyys lisää väkivaltaa

Jos Cheptoyo, 21, ei käy keräämässä heinää, hänen lapsensa eivät saa syötävää. Rakennusmateriaalina Luoteis-Keniassa edelleen käytettävän heinän ja polttopuun kerääminen on raskasta työtä. Cheptoyolta kuluu matkojen kävelyyn paahtavassa kuumuudessa jopa kuusi tuntia. Päiväpalkka jää 10 Kenian shillinkiin, alle 0,1 euroon.

– Elämämme on tällaista koska en ole käynyt koulua. Emme kasvaessamme tienneet muuta toimeentuloa kuin karjankasvatuksen, Cheptoyo sanoo.

Me-sanalla hän viittaa itsensä lisäksi edesmenneeseen puolisoonsa. Nuori Cheptoyo on leski. Puoliso tapettiin, kun hän oli vahtimassa pariskunnan karjaa Kerio-joen rannalla.

Naudat ja kamelit ovat paimentolaisten arvokkainta omaisuutta. Eläinten laidunmaat ovat kuitenkin katoamassa ilmastonmuutoksen vuoksi. Kuivuus ajaa naapureita toistensa maille, mikä synnyttää konflikteja. Koska varastetuille eläimille on olemassa myös ulkopuolisia maksavia ostajia, ryöstely saattaa johtaa hyvinkin raakaan väkivaltaan. Köyhyys ajaa epätoivoisiin tekoihin.

Puolison ja 15 naudan menettäminen sysäsi Cheptoyon köyhyyteen yhdessä päivässä. Tragediasta on kulunut reilu vuosi. Kahdeksan kuukauden ikäinen Nangàt-poika ei ole koskaan tavannut isäänsä. 3-vuotias Kalalwa käsittelee varmoin ottein isoisän perheelle lahjoittamia vuohia, mutta tyttö on todennäköisesti liian pieni muistamaan isää.

Väkivalta ulottuu myös lapsiin ja nuoriin, kun kostonkierteestä kiihtyvä turvattomuus saa perheet vetämään lapsensa pois koulusta. Osa jatkaa kouluaan toisella alueella, köyhimpien perheiden lapset eivät ehkä palaa kouluun.

Lukutaidottomuus ja kouluttautumattomuus vievät mahdollisuudet valita muunlaisen tien kuin ilmastonmuutoksen vaikutuksille herkän paimentolaisuuden. Köyhyyden vuoksi tytöt naitetaan Kerion laaksossa hyvinkin nuorina.

Lapsuudenperheen puolisolta saamat myötäjäiset turvaavat elämää edes hetken.
Pahin kuivuus neljään vuosikymmeneen on kasvattanut turvattomuutta ja saanut tuhannet lapset ja nuoret keskeyttämään koulunkäynnin. KUA:n hankkeen tavoitteena on saada 41 500 erityisen haavoittuvassa asemassa olevaa lasta ja nuorta takaisin kouluun tarjoamalla esimerkiksi tukiopetusta ja psykososiaalista tukea.

Hätäavun turvin tuetaan myös koulutarvikkeiden hankkimista, kouluruokailua sekä erityisesti tytöt huomioivien hygieniatilojen järjestämistä.

Lue lisää Kirkon Ulkomaanavun sivuilta